Oulangan luontokeskukselta se alkoi, minun 53km pitkä tuskien taipaleeni kohti Rukaa. Talven aikana juoksukilometrejä ei liiemmin ollut kerääntynyt joten kisapäivänä ei ollut yllätys, että matkan teko tuntui välillä vähän raskaalta. Nilkkakipu vaivasi alkumatkan ja vaihtui sopivassa vaiheessa alkuviikolla alkaneeseen selkäkipuun. Pystyin kuitenkin juoksemaan rauhallista vauhtia ja nauttimaan Karhunkierroksen maisemista.
Olin perehtynyt karttaan äärimmäisen huonosti ja oletin ensimmäisen huoltopisteen olevan n.24km kohdalla. Tarkoitus oli täyttää huollossa vesipullot ja tankata energiaa. Huoltopistettä ei kuitenkaan alkanut olettamassani kohdassa näkymään ja nesteet oli loppu viimeistä pisaraa myöten. Onneksi Kitkajoki virtasi vuolaana vieressä ja pelasti janoisen juoksijan läkähtymästä janoon.
Kisapäivä oli minulle tänä keväänä ensimmäinen lenkki vähän lämpimämmässä kelissä. Kroppa ei ollut tottunut juoksemaan lämpimässä ja minulla kului nestettä enemmän kuin missään muussa kisassa koskaan.
Kisapäivä oli minulle tänä keväänä ensimmäinen lenkki vähän lämpimämmässä kelissä. Kroppa ei ollut tottunut juoksemaan lämpimässä ja minulla kului nestettä enemmän kuin missään muussa kisassa koskaan.
En ollut aikaisemmin kulkenut väliä Oulangan luontokeskukselta Kitkajokivartta pitkin kohtaan, jossa Karhunkiierros yhtyy pieneen Karhunkierrokseen. Maisemat tuolla alkupätkällä oli kauniit ja kerkesin juostessa suunnitella vaellusreissua sille suunnalle.
Myöskin väli Porontimajoki-Ruka oli minulle uutta maastoa. Vaikka vähäiseksi jäänyt kartan lukeminen olikin paljastanut minulle loppumatkalla olevan enempi korkeuskäyriä, yllätti reitin rankka loppu minut. Tiesin kyllä meneväni kisan maaliin saakka, mutta samalla minulla kypsyi päätös jättää NUTS Pallas-kisa ja Vaarojen Maraton väliin. Totesin mielessäni, että näihin kisoihin ei voi lähteä niin olemattomalla treenillä mitä minulla on takana. Se oli lauantain ajatus se, maanantaina sitten maksoin Vaarojen Maratonin osallistumisoikeuden. Nyt yritän hommata kimppakyytiä Pallakselle. Mitään en siis taaskaan oppinut reissulla.
Konttainen ja Valtavaara olivat uskomattoman kauniita paikkoja. Molemmat paikat olin nähnyt aikaisemmin vain kuvissa. Valtavaaralle olen ollut menossa useamman kerran päiväretkelle mutta aina se retki on jäänyt tekemättä. Nyt olen Valtavaaran legendaarisen tuvan kuitenkin nähnyt omin silmin ulkoa päin.
Sain juoksuseuraa ensimmäisen huoltopisteen jälkeen eräästä naisesta. Meidän askeleet sopivat hyvin yhteen ja niimpä me juoksimme koko loppumatkan yhdessä. Oli hieno hetki juosta käsikädessä maaliin.
Tässä vielä linkki vuoden 2016 kisavideoon:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti